Lisää pannulle kaali, porkkanaraaste ja sipulit. Hauduta käännellen noin 5 minuuttia. Sekoita liha kaalin joukkoon. Makeuta hunajalla ja lisää hienonnettu yrtti. Hauduta vielä 10–15 minuuttia.
Tarjoa puolukoiden tai puolukkahillon sekä smetanan tai ranskankerman kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Olen lisännyt haudutteluvaiheessa desin verran riisiä joukkoon ja tarvittaessa liha-tai kasvislientä. Hyvää!
Kokkailen
7 vuotta sitten
Ohjeessa ei ole lainkaan lisättynä mitään nestettä!
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Kokkailen, reseptiin ei tosiaan tule mitään nestettä. Hautessasi voit toki lisätä hiukan vettä haudutusvaiheessa.
Jotakin uutta vaihteeksi
7 vuotta sitten
Maukasta ja nimenomaan ranskankerman ja itsetehdyn puolukkahillon kanssa. Haudutin pidempään kuin ohjeessa, reilun puolisen tuntia ja lisäsin vettä noin desin haudutusvaiheessa.