Vegaaninen yhden pellin ihme kootaan myskikurpitsasta, ruusukaalista ja valkoisista pavuista. Kastikkeitakin on kahta sorttia - yrttinen ja jogurttikastike.
Leikkaa myskikurpitsa halki ja koverra siemenet pois lusikalla. Viipaloi kurpitsanpuolikkaat ja laita uunipellille leivinpaperin päälle.
Siisti ruusukaalien kannat, poista tarvittaessa huonokuntoiset lehdet ja leikkaa kaalit puoliksi. Lisää ne pellille yhdessä valutettujen papujen kanssa. Valuta päälle öljy. Mausta suolalla ja pippurilla.
Paahda kasviksia 200-asteisessa uunissa 25 minuuttia. Ota pelti uunista ja lisää pekaanipähkinät. Laita pelti vielä uuniin 5 minuutiksi.
Sekoita vihreän yrttikastikkeen ainekset keskenään. Sekoita toisessa kulhossa sitruunainen kastike.
Valuta yrttikastike paahdettujen kasvisten pinnalle. Tarjoa lisäksi jogurttikastiketta.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Lopputulos oli hyvä, mutta resepti huonosti kirjoitettu!
Mihin meni pähkinät?
Miten viherkastikkeen ainekset sekoitetaan - ehkäpä sauvasekoittimella?
Seniili ukko
17 päivää sitten
Missä se jogurttikastikkeen ohje?
Renata
9 kuukautta sitten
Mahtava yhdistelmä!
Emily
11 kuukautta sitten
Kaunis, terveellinen ja helppo syksy vegaani resepti! Varmasti teen uudelleen.
Minusta kastikkeet olivat hyvin maustettuja ja reseptissä paras. Mä tykkään tulisesta ruoasta ja käytin 2x chiliä. Käytän 4x ensi kertaa 😄
Oli vain yksi pieni ongelma: 1 kg kurpitsaa + muut vihannekset eivät mahtuneet tavallisessa uunissa. Onneksi 500g kurpitsaa + muut mahtuivat hyvin.
Eija*
1 vuosi sitten
Kieltämättä kyllä, kuten eräs edellinen kommentoija totesi:"Hieman mautonta!", todellakin mauton oli, mutta itse lisäsin peltiin vielä sipulirenkaita, joka antoi hieman lisää ruokaan makua.
Kurpitsakuningatar
1 vuosi sitten
Vähän mautonta, olisi myös kaivannut jotakin lisäkettä esim. kauraa.