Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata paloiteltu voi kattilassa. Nosta kattila liedeltä ja sulata joukkoon paloiteltu suklaa. Yhdistä jauhot, sokeri, kaakaojauhe, vaniljasokeri ja suola. Lisää jauhoseos ja kananmunat taikinaan ja sekoita taikina tasaiseksi.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun ja reunoiltaan voideltuun irtopohjavuokaan (Ø 24 cm). Levitä taikina tasaisesti vuokaan.
Paista kakkupohjaa 175-asteisen uunin keskitasolla 25–30 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä hieman kosteaksi. Jäähdytä kakkupohja.
Upota täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Paloittele persimon ja soseuta hedelmäliha sauvasekoittimella sileäksi.
Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi pienessä kattilassa tai mukissa mikrossa. Liuota kuiviksi puristellut liivatelehdet sitruunamehuun.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita sen joukkoon maitorahka ja tuorejuusto. Sekoita hyvin, jottei seokseen jää paakkuja. Sekota persimonsose ja sokeri kermaseokseen. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos kermaseokseen samalla voimakkaasti sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan suklaakakkupohjan päälle ja tasoita pinta. Peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Miten persimonin voi korvata, kun persimon aika on mennyt jo ohi?
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Hede, persimon-suklaakakku on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla koekeittiöllämme. Voit toki halutessasi kokeilla persimonin tilalla jotain toista raikasta hedelmää, kuten esimerkiksi mangoa tai persikkaa.
Onko näin?
9 vuotta sitten
Tuntuu aika pieneltä määrältä tuo 3 rkl sitruunamehua, johon 7 kpl liivatteita pitäisi liuottaa?
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
3 rkl mehua pitäisi riittää 7 liivatelehden liuotukseen. Kannattaa käyttää mahdollisimman pientä kattilaa tai vaihtoehtoisesti kuumentaa mehu mukissa mikroaaltouunissa. Mukissa onnistuu ehkä kaikkein helpoiten.