Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele ja korppujauhota vuoan reunat.
Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi taikinaan varovasti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Irrota kakku vuoasta hieman jäähtyneenä. Pese vuoka ja vuoraa pohja uudella leivinpaperilla tai kelmulla.
Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi ja vatkaa joukkoon valkosuklaa ohuena nauhana. Sekoita joukkoon rahka, sokeri ja sitruunankuoriraaste. Paloittele kohmeiset mansikat ja lisää täytteeseen.
Purista liivatteista ylimääräinen neste ja liuota liivatteet kuumaan sitruunanmehuun. Sekoita täytteen joukkoon.
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Nosta päällimmäinen kerros vuoan pohjalle, kostuta ja täytä puolella täytteestä. Nosta päälle keskimmäinen levy, kostuta ja täytä samoin. Nosta päälle viimeinen kakkulevy ja kostuta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli.
Suojaa tarjoiluvadin reunat ja nosta kakku vadille. Sulata suklaa ja kääntele löysäksi vatkatun kerman joukkoon.
Kuorruta kakku ja koristele tuoreilla marjoilla tai syötävillä kukilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Oli hyvää, mutta kakku ei oikein jakautunut kolmeen osaan niinkuin olisin halunnut sillä kaikista kerroksista tuli hyvin ohuet. Ehkä se ei vain noussut uunissa.
Elo
2 vuotta sitten
Hyvän näköinen 😎😎😎
Elo
2 vuotta sitten
Hyvä
Sanni
6 vuotta sitten
Todella hyvää! Raikas täyte tasapainottaa suklaista pohjaa ja kuorrutusta. Suosittelen kokeilemaan!
Jaana.viljanen@gmail.com
6 vuotta sitten
Täydellinen maku, ja hyvää🥰🤩😍😘
Iltal ja sit
8 vuotta sitten
Ihana
Leipuri
8 vuotta sitten
Todella herkullinen kakku, suklainen mutta silti raikas. Testattu moneen kertaan!