Perunapaistos rapeassa kuoressa on suolainen uuniruoka, johon saa filotaikinan avulla ihanan, rapean kuoren. Herkullinen kasvisruoka voidaan valmistaa etukäteen.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita tilavassa kulhossa ruokakerma, suola, pippuri, hienonnettu valkosipulinkynsi ja munat.
Puhdista ja viipaloi purjo ja kiehauta rasvassa pehmeäksi. Kuori perunat ja viipaloi lehdenohuiksi monitoimikoneen ohuimmalla leikkuuterällä tai terävällä veitsellä ja sekoita heti munaseoksen joukkoon.
Lisää vielä purjo ja juustoraaste ja sekoita hyvin. Peitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla ja kiinnitä paperi reunalla. Leikkaa pois ylijäävä paperi vuoan ulkopuolelta. Voitele reuna ja pohja margariinilla.
Avaa varovasti sulatettu filotaikinakäärö ja ota siitä kolme levyä. Kääri loput takaisin pakettiin ja pakasta uudelleen, ellet käytä niitä parin päivän aikana. Voitele levyjen välit kevyesti juoksevalla lämmitetyllä rasvalla. Vuoraa vuoka kolminkertaisella levyllä.
Lusikoi perunaviipaleet liemineen vuokaan tasaiseksi kerrokseksi ja leikkaa vuoan reunan ylittävä taikina pois. Taita taikinan reuna täytteen päälle. Leikkaa ylijäävästä taikinasta kolmen sentin levyisiä suikaleita ja rypytä ne paistoksen pinnalle.
Kypsennä paistosta 200-asteisen uunin alimmalla tasolla ensin noin 20 minuuttia, kunnes pintataikina on saanut kauniin värin. Peitä vuoka leivinpaperilla ja jatka kypsentämistä vielä noin 50 minuuttia. Paistos on kypsä, kun vartaalla koetettuna peruna on pehmeätä.
Irrota vuoan reuna ja nosta paistos laakealle vadille tarjolle. Anna paistoksen jäähtyä 15–20 minuuttia ja leikkaa terävällä veitsellä kiilapaloiksi. Tarjoa kalan tai lihan lisäkkeenä. Paistoksen voi tehdä myös etukäteen ja leikata paloiksi kylmänä ja kuumentaa mikrossa tai uunissa annoksina.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.