Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita kaurahiutaleet, jauhot, juustoraaste, leivinjauhe, suola ja kylmä voi monitoimikoneessa leikkuuterällä ryynimäiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi koneen käydessä ja sekoita tasaiseksi.
Voitele korkeareunainen (halkaisija 28 cm) tai matalareunainen (halkaisija 30 cm) piirakkavuoka. Kauli taikina hieman piirakkavuokaa suuremmaksi levyksi. Nosta taikinalevy kaulimen avulla vuokaan ja painele reunoille. Nosta pohja jääkaappiin.
Kuori, halkaise ja viipaloi sipulit. Hienonna valkosipulinkynnet. Suikaloi pekoni ja ruskista paistokasarissa. Kuullota sipulit pekoninrasvassa. Sekoita joukkoon viini, sitruunanmehu, suola ja timjami.
Hauduta kannen alla noin 5 minuuttia ja lopuksi ilman kantta niin, että ylimääräinen neste haihtuu. Mausta sokerilla. Anna jäähtyä.
Levitä täyte pohjan päälle ja paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia. Sekoita muna, maito, mausteet ja juustoraaste keskenään ja levitä tasaisesti täytteen päälle. Kypsennä uunin ylätasolla vielä 15 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.