Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sekoita keskenään maito ja kermaviili. Vatkaa joukkoon munat, perunasosejauhe ja grahamjauho. Anna taikinan turvota 1/2 tuntia. Mausta taikina suolalla. Paista vohvelit vohveliraudalla. Taikinasta tulee noin 10 vohvelia.
Valmista taikinan turvotessa täyte. Kuutioi saunapalvikinkku. Kuumenna herneet pakkauksen ohjeen mukaan, valuta ja jäähdytä. Yhdistä kaikki täytteen aineet keskenään ja anna maustua jääkaapissa. Tarjoa vohvelien kanssa.
Vinkki! Voit käyttää taikinaan myös edelliseltä päivältä ylijääneen perunasoseen. Lisää nestettä tai jauhoja niin, että saat sopivan juoksevan taikinan.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Paistoin 4 vohvelia raudalla, ennen tätä öljysin raudan huolella ja lisäsin taikinaankin öljyä. Vohvelit jäivät pahasti kiinni rautaan. Siirryin paistamaan taikinan letuiksi. Voidellusta paistinpannusta taikina sentään irtosi, mutta ei pysynyt kasassa lähellekkään. Lisäsin taikinaan yhden munan, jonka avulla taikina pysyi hieman paremmin kasassa. En voi suositella kyseistä vohvelireseptiä.