Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Laita uuni kuumenemaan 125 asteeseen. Piirrä leivinpaperiin 18 pientä ympyrää vieri viereen esimerkiksi pienen mukin avulla (halkaisija noin 6cm). Käännä leivinpaperi ylösalaisin, jottei piirros tartu marenkeihin. Valmista marenki vaahdottamalla valkuaiset puhtaassa, kuivassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan, kunnes vaahto on sileää ja kiiltävää. Marenki on valmista, kun se pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa.
Pursota valkuaisvaahto pellille leivinpaperin päälle pyöreiksi levyiksi. Tee levyistä paksumpia reunoilta, jotta keskelle jää kuoppa täytettä varten. Paista marenkeja 125-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 1 tunti, kunnes marengit ovat rapeita ja irtoavat hyvin leivinpaperista. Anna marenkien jäähtyä ja valmista sillä aikaa karpalokastike.
Kuumenna karpalot, vesi ja sokeri pienessä kattilassa. Keitä noin 5 minuuttia, kunnes seos sakenee. Jäähdytä.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita rahka ja kinuskikastike kermavaahdon joukkoon. Paahda mantelilastut kuumalla pannulla. Jaa kinuskivaahto ja karpalokastike marenkilevyjen päälle. Koristele karpaloilla ja paahdetuilla mantelilastuilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Raisa, kiitos kysymyksestä! Isompi marenki vaatii tosiaan vähän pidemmän paistoajan. Sopivaa paistoaikaa voi hakea vertaamalla pienten marenkien reseptiä esimerkiksi pehmeään marenkikakkuun: https://www.k-ruoka.fi/reseptit/pavlova-eli-pehmea-marenkikakku.
Pavlo vaa
6 vuotta sitten
Ihan törkeen hyvä!
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Kyskys, pienten pavlovapohjien on tarkoitus kuivua kokonaan rapeiksi.
Kyskys
8 vuotta sitten
Hei! Jääkö marenki tälläkin ohjeella sisältä pehmeäksi ja vaahtokarkkimaiseksi, kuten isommassa pavlovakakussa, vai kuivuuko kokonaan?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Blogisurffaaja, voit tehdä pohjat ennakkoon. Ne säilyvät kyllä muutaman päivän kuivassa säilytettynä.
Blogisurffaaja
8 vuotta sitten
Säilyvätkö pohjat muutaman päivän jos ei ehdi juhlapäivänä paistaa?
Kuluttajapalvelu
10 vuotta sitten
Den svenska versionen finns här http://www.digipaper.fi/birka/117209/index.php?pgnumb=47 .