Poista kiinankaalista kanta ja leikkaa reilunkokoisiksi paloiksi. Leikkaa kevätsipuli noin 2-3 cm:n pituisiksi pätkiksi.
Kiehauta vesi ja suola, anna jäähtyä hetki. Kaada suolavesi kaalin ja kevätsipulin päälle ja anna tekeytyä 10 minuuttia. Sekoita tekeytymisen puolivälissä.
Siirrä kasvikset siivilään ja huutele kunnolla. Valuta kuivaksi. Taputtele ylimääräinen neste pois vielä talouspaperin tai puhtaan keittiöpyyhkeen välissä.
Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Sekoita kaikki mausteet keskenään. Lisää joukkoon kaali-kevätsipuliseos ja sekoita tasaiseksi. Anna maustua noin puoli tuntia.
Voit korvata riisiviinietikan halutessasi valkoviini- tai omenaviinietikalla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.