Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Aloita hedelmäsalaatin valmistuksesta. Leikkaa tuore mango pitkittäin kahtia kiven molemmin puolin. Ruuduta hedelmälihat kuoren puolikkaissa. Käännä kuoret kuperiksi ja leikkaa mangokuutiot irti kuorista. Kuutio myös kiven ympärille jäänyt hedelmäliha.
Kuori appelsiinit terävällä veitsellä niin, että hedelmäliha on näkyvissä. Irrota hedelmälohkot yksi kerrallaan kalvoja pitkin ja paloittele lohkot. Purista kalvoihin jäänyt mehu hedelmäpalojen joukkoon.
Halkaise passionhedelmät ja irrota hedelmäliha kuoren puolikkaista lusikalla. Sekoita passiot mango- ja appelsiinipalojen joukkoon. Nosta hedelmäsalaatti jääkaappiin maustumaan siksi aikaa kun valmistat pashan.
Hienonna rusinat ja vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita maitorakaan sokeri, mantelirouhe, rusinat, vanilliinisokeri ja sitruunanmehu. Lisää lopuksi vaahdoksi vatkattu kerma. Annostele pasha laseihin ja nosta kylmään. Lusikoi pasha-annosten päälle hedelmäsalaatti ennen tarjoilua.
Kuori ja paloittele kiivit. Ripottele kiivikuutiot annosten pinnalle. Tarjoa pikapasha ja hedelmäsalaatti kylmänä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Yhdistin salaatin ja pashan ja paria tuntia myöhemmin pasha maistui todella karvaalle ikään kuin appelsiinin kuorta olisi syönyt. Missä meni vikaan? Hedelmät yksinään eivät maistuneet pahalle eikä appelsiinistakaan käytetty kuin keltainen osuus.
Kirsi
3 vuotta sitten
Herkullista, raikasta ja nopeaa! Tein puolikkaana ja sain 3 annosta. Lisäsin myös viinirypäleitä ja ananasta.