Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata pinaatti mikrossa tai kattilassa. Valuta pinaatista irtoava neste lävikössä. Sekoita voi lämpimän pinaatin joukkoon.
Hienonna kalafileet monitoimikoneen leikkuuterällä. Lisää kulhoon koneen käydessä vuorotellen ruokakerma, kananmunat, pinaatti ja tilli. Lisää sitruunanmehu ja mausteet. Sekoita massa tasaiseksi.
Kaada murekemassa voideltuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan (tilavuus noin 1 l). Nosta vuoka suurempaan korkeareunaiseen uunivuokaan. Kaada ulompaan uunivuokaan lämmintä vettä niin paljon, että vesiraja ulottuu murekevuoan puoliväliin.
Kypsennä mureketta vesihauteessa 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia tai kunnes mureke on kypsää. Kumoa mureke tarjoiluvadille. Tarjoa kalamureke perunasoseen ja kermaviilikastikkeen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Uskomattoman hyvää! Ainoa vaikea kohta on kipata mureke toisin päin kypsennyksen jälkeen, kun kaikki vuokaan muodosttunut neste leviää pitkin keittiötasoja :(