Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata pinaatti ja valuta se hyvin painelemalla lusikalla siivilää vasten. Mittaa jauhot ja suola suureen kulhoon tai keoksi leivinlaudalle. Tee jauhojen keskelle kuoppa.
Riko kananmunat kuoppaan ja sekoita oliiviöljy haarukalla munien joukkoon siten, että niiden rakenne rikkoutuu. Sekoita kananmunaseokseen myös valutettu pinaatti.
Sekoita jauhot taikinaan käsin. Aloita keskeltä ja lisää jauhoja reunoilta vähitellen. Vaivaa taikinaa muutama minuutti, kunnes taikina on hyvin sekoittunut.
Jatka vaivaamista pöydällä molemmin käsin vielä noin 10 minuuttia, kunnes taikina on kimmoisaa, jotta saat taikinaan hyvä sitkon. Jos taikina tuntuu tahmealta, lisää hieman jauhoja. (Voit valmistaa pastataikinan myös yleiskoneella. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja vaivaa taikinakoukulla 3–5 minuuttia, kunnes taikina on kimmoisaa.) Kääri taikina kelmuun ja anna levätä noin puoli tuntia huoneenlämmössä
Jaa pastataikina 4 osaan. Litistä kukin osa noin 5 cm:n levyiseksi suorakaiteen muotoiseksi palaksi. Pidä vuoroaan odottavat palat kelmussa. Jauhota pastakoneen telat, jotta taikina ei tartu kiinni.
Aja taikina ensin leveimmän aukon läpi. Taita taikina kolmin kerroin ja aja vielä 2 kertaa leveimmän aukon läpi. Jatka pastataikinan mankelointia siten, että pienennät joka kerralla aukkoa pykälä kerrallaan, kunnes taikina on noin 1 1/2 mm:n paksuista. Muotoile levyt haluamaasi muotoon pastakoneen avulla tai käsin leikkaamalla. Anna pastojen kuivua esimerkiksi leivinpaperin päällä tai jauhotetulla pöydällä noin 20 minuuttia ennen keittämistä. Keitä tuorepastaa muodosta ja paksuudesta riippuen noin 2–4 minuuttia suolalla maustetussa vedessä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.