Itse tehdyt raviolit vaativat aikaa, mutta palkitsevat tekijänsä upealla maullaan. Voit tarjota raviolit yksinkertaisesti oliiviöljyn ja parmesaanin kanssa, jolloin ravioleiden maku korostuu.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita munat ja öljy kulhossa. Lisää jauhot ja suola. Vaivaa taikinaa muutama minuutti. Lisää tarvittaessa tilkka vettä. Jatka vaivaamista pöydällä molemmin käsin vielä noin 10 minuuttia, jotta saat taikinaan hyvän sitkon. Kääri taikina muovikelmuun ja siirrä noin puoleksi tunniksi jääkaappiin.
Sekoita tuorejuuston joukkoon hienonnettu rucola, sitruunan raastettu kuori ja mausteet. Täytteen määrä riippuu ravioleiden koosta, muodosta ja taikinan paksuudesta.
Muotoile taikinasta tanko. Jaa tanko 3–4 palaksi, jos käytät pastakonetta. Kauli taikinapalat hyvin ohuiksi levyiksi pastakoneella. Voit kaulia taikinan myös kaulimella. Kauli taikina tällöin 2 osassa.
Jaa täytettä kahdella lusikalla tasaisin välein taikinalevyn toiselle puoliskolle. Käännä päälle levyn toinen puolisko.
Leikkaa levy pieniksi neliöiksi esimerkiksi taikinapyörällä. Sulje ravioleiden reunat huolellisesti käsin painelemalla. Käytä apuna kylmää vettä. Voit tehdä myös pyöreitä (⌀ 3 cm) ravioleja. Nosta raviolit jauhotetulle tarjottimelle, peitä leivinliinalla ja siirrä jääkaappiin odottamaan kypsennystä.
Keitä ravioleja 2–3 minuuttia runsaassa, suolalla maustetussa vedessä. Raviolit ovat kypsiä, kun ne nousevat pintaan. Tarjoa oliiviöljyn ja parmesaanin tai haluamasi kastikkeen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Laitoin maustamatonta tuorejuustoa noin 100g. Ekalla kerralla jäi täytettä yli eli ensi kerralla vähemmän reunoja ja enemmän täytettä. Oikein maukasta tuli!
Hmm
6 vuotta sitten
Paljonkos sitä maustamatonta tuorejuustoa tulee 🤔
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Hmm, maustamatonta tuorejuusto tulee 1-1 1/2 rasiaa (150 g).