Ihanan täyteläinen piparijuustokakku on joulun ajan kestosuosikki! Pipareita on juustokakun pohjassa, täytteessä sekä koristeena. Kinuski täydentää nautinnon.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 20 cm) pohjan ja reunan väliin.
Murskaa piparkakut. Sulata voi. Sekoita sula rasva piparimurun joukkoon. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta vuoka jääkaappiin.
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma.
Kuumenna vesi kiehuvaksi mikrossa tai pienessä kattilassa. Sekoita joukkoon hyvin puristellut liivatelehdet. Lisää seos ohuena nauhana rahkojen joukkoon samalla sekoittaen. Sekoita lopuksi joukkoon kermavaahto sekä käsin murskatut piparkakut.
Kaada täyte kakkuvuokaan ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa 4 tuntia tai yön yli.
Valuta kinuskia kakun pinnalle ja koristele piparkakuilla.
Reseptin alkuperäinen veden määrä (1/2 rkl) on tuplattu, jotta liivatteiden liuottaminen onnistuu helpommin.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hyvä ja raikas kakku tuli. Menee jatkoon. Liivatteiden sulamisessa oli ongelmia, ilmeisesti muillakin.
Leenilii
2 kuukautta sitten
Taivaallisen hyväå🤣
Eija
2 vuotta sitten
Oli oikein hyvää ja synttäreillä teki kauppansa
Shini
4 vuotta sitten
Juustokakku mihin ei tule juustoa..
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Juustohiiri, kiitos kommentistasi! Rahka luokitellaan juustoksi, mistä johtuen reseptin nimi on piparijuustokakku.
Juustohiiri
4 vuotta sitten
Kävin kaupassa ja huomasin, että juusto unohtui ostaa. Katsoin reseptiä uudestaan ja eihän tässä ole juustoa ollenkaan. Erikoista, että rahka luokitellaan juustoksi, kun muihin juustokakkuihin tulee sekä rahkaa että juustoa. Ajattelin sitten tuunata tämän kakun niin, että jätän kinuskikastikkeen pois (saattaa tehdä kakusta liian makean) ja lisätä täytteeseen vaniljatuorejuustoa, jolloin tästä saattaa tulla oikea juustokakku.
Vanilja
5 vuotta sitten
Helppo ja on hyvää. Vaikkei kyllä juustokakku oikeasti olekkaan, kun ei tähän juustoa tule. Kakku löytyy meidän joulupöydässä
Miia
5 vuotta sitten
Tein täysin ohjeen mukaan ja kakusta tuli oikein hyvää. Liivatteetkin suli hyvin. Kiitos hyvästä reseptistä!
Marika
5 vuotta sitten
Tosi hyvä ja helppo resepti, tehtiin useamman kerran jouluna. Ei ole liian makea. Nyt kokeilen, saisiko tästä mangorahkalla pääsiäiseksi kivan kakun.
Jouluateria
6 vuotta sitten
Syötiin jälkkäriksi sulatettujen marjojen kanssa, oikein hyvä combo. :)
Leipuri Pulla ja rouva Pulla
6 vuotta sitten
Hei.
Tein ohjeen mukaan ja vuokakin oli 20 cm.
Kakku on kokonaisuudessaan aivan liian makea. Kinuskikastikekin turha lisäys.
Yhdet palat syötiin ja loput lensi juuri roskiin.
H
6 vuotta sitten
Ei tullut kovin kummoinen kakku tällä reseptillä..... Taitaa noin puolet jäädä syömättä
Tiina-tonttu
6 vuotta sitten
Tämä oli helppo toteuttaa ja aivan taivaallisen hyvän makuista. Minäkin laitoin vähän enemmän vettä liivatteelle, jotta sain sen sulatettua. Tein juustokakun vähän isompan irtopohjavuokaan, joten lisäsin hieman pohja-ainesten määrää. Rahka-kerma täytettä tein juuri ohjeen mukaisen määrän. Kiitos iisistä reseptistä ja hyvää joulua!
ilona
6 vuotta sitten
Hei!
Miksi tässä ohjeessa olevaa piparirahkaa ei ole myynnissä ainakaan paikallisessa K-Linkissä?
Jos ohje löytyy K-ruoka -sivustolla oletan tarvikkeiden löytyvän myös K-kaupasta.
Onneksi samassa pihapiirissä oli saksalainen kilpailija, joiden valikoimasta rahka löytyi.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
ilona, harmillista, ettei reseptiin käytettyä rahkaa ole löytynyt asioimastasi K-ruokakaupasta. Jos etsimääsi tuotetta ei löydy asioimastasi K-kaupasta, kannattaa kaupan henkilökunnalle esittää toive tuotteen lisäämisestä kaupan valikoimaan.
Tallu
6 vuotta sitten
Tarvitseeko vuokaa voidella? Vai irtoaako kakku vuoasta ilman voitelua tai reunapaperia?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Tallu, vuokaa ei ole välttämätöntä voidella tai suojata reunapaperilla. Reunapaperina voi toki halutessaan käyttää leivinpaperia tai reunakalvoa, tällöin kakun pinnasta tulee tasaisempi.
Nina
6 vuotta sitten
Missä se juusto tässä kakussa on?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Nina, tähän reseptiin käytetään rahkaa, joka luokitellaan virallisesti juustoksi.
Muumimamma
6 vuotta sitten
Vaikuttaa kivalta ja tätä täytyykin kokeilla. Riittääköhän tuo määrä 25cm kakkuvuokaan vai olisiko ohje viisasta suurentaa esim. puolella?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Muumimamma, kakku on testattu 20 cm vuoalla, joten pohjan ja täytteen määrää kannattaaa jonkin verran lisätä. Muuten juustokakusta voi tulla turhan matala tai keksiseos ei riitä koko vuoan pohjalle.
Sinna
6 vuotta sitten
Oikein maukas, eikä yhtään liian makea. Kuvan kakku ei tosin taida olla halkaisijaltaan 20cm. Ainakin omasta tuli todella korkea, sekä pohjastaan että täytteestään.
Kielipoliisi
6 vuotta sitten
Kuten Tanja ihmettelen miksi kakun nimi on käännetty aivan väärin ruotsiksi, ennen kuin katsoin ohjetta mietin että mikä ihmeen kakku on piparjuurikakku=pepparrotskaka 🤣. Voisitteko korjata, eli pepparkaksostkaka
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Tanja ja Kielipoliisi, pahoittelemme tätä asiakaskirjeeseen päässyttä käännöskukkasta.
Eeva-Esteri
6 vuotta sitten
Resepti vaikuttaa hyvältä ja toimivalta, eikä ole liian monimutkainen. Tätä aion tehdä itsenäisyyspäiväksi🎂.
Koekeittiö
6 vuotta sitten
Hei Kaikki valmiiksi ennen joulua,juustokakun voi pakastaa ilman koristelua. Kakku kannattaa ottaa jääkaappiin sulamaan edelisenä päivänä.
Kaikki valmiiksi ennen joulua
6 vuotta sitten
Voiko piparijuustokakun tehdä valmiiksi jo nyt ja laittaa pakastimeen ja entäs sulamisaika?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Hei, tähän reseptiin tulee tosiaan rahkaa, joka luokitellaan virallisesti juustoksi. Harmillista, että resepti ei ole mieluinen.
Tanja
6 vuotta sitten
Piparijuustokakku ei ole Pepparrotstårta på svenska. Pepparrot on piparjuuri suomeksi.
Så det så
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Hämmentynyt ja todella närkästynyt, ikävää, että kakun nimi on aiheuttanut ihmetystä. Tähän kakkuun ei tosiaan tule tuorejuustoa vaan rahkaa. Välitämme palautteen nimestä eteenpäin.