Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Hienonna keksit monitoimikoneella tai sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Kiinnitä irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi (⌀ 24 cm). Painele keksiseos vuoan pohjalle. Siirrä vuoka jääkaappiin.
Pane liivatteet pehmenemään runsaaseen kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään tuorejuusto, jogurtti, karamellirouhe ja sokeri.
Kuumenna maito ja sulata siihen vedestä puristetut liivatteet. Jäähdytä hieman. Kaada liivateseos tuorejuustotäytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Sekoita lopuksi kermavaahto. Kaada seos vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, tai kunnes kakku on kokonaan hyytynyt.
Irrota torttu vuoasta tarjoiluvadille ohuen lastan avulla. Koristele kakun pinta halkaistuilla kekseillä ja Marianne-rakeilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
PB, K-Ruoan resepteissä käytetään aina kuluttajille tarkoitettuja pieniä liivatelehtiä, jotka painavat noin 2 g /kpl.
PB
2 vuotta sitten
Minkä verran grammoina liivatelehtiä? Kun on isoja j pienempiä liivatteita.
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Tarmo, resepti on testattu K-Koekeittiöllä kahdella ruokalusikallisella maitoa. Valitettavasti videolla näyttäisi virheellisesti olevan sitä suurempi määrä.
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Jaakko, kyseinen resepti on testattu K-Koekeittiössä ohjeessa mainituilla raaka-aineilla. Tuorejuustokakkuja voi valmistaa monella eri tavalla käyttäen erilaisia aineksia. Voit siis halutessasi kokeilla korvata turkkilaisen jogurtin ranskankermalla.
Jaakko
5 vuotta sitten
Voiko turkkilaisen jogurtin vaihtaa ranskankermaan?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Pakastimen kautta pöytään, juustokakun voi pakastaa mutta se kannattaa ottaa jo tarjoilua edeltävänä iltana sulamaan jääkaappiin. Sulatusta huoneenlämmössä ei suositella.
Pakastimen kautta pöytään
6 vuotta sitten
Voiko kakun hyydyttää pakastimessa? Ja ottaa sen sitten sieltä tarjoilupäivänä huoneenlämpöön sulamaan? Vaikuttaako se kakun rakenteeseen?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Synttärisankari, juustokakun voi hyvin tehdä jo 1-2 päivää ennen tarjoilua, kunhan sen pitää kylmässä.
Synttärisankari
6 vuotta sitten
Kauanko säilyy jääkaapissa ennen syömistä? Voiko tehdä jo 14 tuntia ennen tarjoilua?
Täydellinen kokki
7 vuotta sitten
Kannattaa laittaa enemmän maitoa tulee parempaa 🙏 testattu on !!
Anni
7 vuotta sitten
Haluaisin kokeilla tätä, mutta mistään ei näytä saavan Marianne keksejä :(
Banaani Bää
7 vuotta sitten
Olen juuri laittanut kakun hyytymään jääkaappiin, oli kiva tehdä! Kannattaa kokeilla.
Päxy
7 vuotta sitten
Moi, kun olette tehneet tätä kakkua niin oletteko laittaneet maitoa enemmän vai vaan sen 2 ruokalusikallista?
Kotihiiri
7 vuotta sitten
Ihana kakku, kannattaa kokeilla! Tein äidille syntymäpäiville ja sai kiitosta. Helppo tehdä.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
tohelo, kakkua ei ole testattu yhdellä kermapakkauksella mutta voi olla, että kakun rakenteesta tulee tiiviimpi.
tohelo
8 vuotta sitten
tuleekohan hyvä ku laitoin vahingossa vaan yhden kermapurkin?
Antsku
8 vuotta sitten
Tämä resepti kokeiltu itsenäisyyspäivänä, onnistui hyvin.
hämmentynyt
8 vuotta sitten
Pitääkö täytekekseistä raaputtaa täyte pois vai meneekö sekin pohjaan ?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
hämmentynyt, myös keksien täyte menee mukaan pohjaan, eli täytettä ei tarvitse erikseen ottaa pois.
Johannes
8 vuotta sitten
Eka juustokakku..eka kakku 20 vuoteen..huomenna Äitienpäivä. Kyllä se siitä ;)
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Hei Ensimmäinen juustokakku, resepti on K-Koekeittiöllä testattu kahdella ruokalusikallisella maitoa. Valitettavasti videolla näyttäisi virheellisesti olevan sitä suurempi määrä.
Ensimmäinen juustokakku
8 vuotta sitten
Onko tosiaan tarkoitus kuumentaa 2 ruokalusikallista maitoa ja sekoittaa siihen 6 liivatelehteä? Tuossa videolla maidon määrä näytti vähän suuremmalta.
Jonnauu
9 vuotta sitten
Hei!
Meneekö pohjaan tosiaan koko 345g keksejä?
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Hei Jonnauu, pohjaan käytetään 345 g keksejä.
Taikakaulin-Pauli
9 vuotta sitten
Tätä kokeilen tänään leipoa kaverille synttärilahjaksi, toivon mukaan tulee edes lähelle saman näköinen kuin tuossa kuvassa..
Joulun odottaja
9 vuotta sitten
Tää ois ihana joulupöydässä!
leipuri
9 vuotta sitten
Tätä kokeillaan heti huomenna
Siguli
9 vuotta sitten
K-Kaupoista löytyy myös vegaanivaihtoehto, hyydyttää samoin kuin liivate.
Herkkusuu
9 vuotta sitten
Dr Oetkeriltä löytyy Vegegel, kokonaan kasviperäinen liivatteen korvaaja. hae netistä esim. - liivatteen kasviperäinen korvaaja - löytyy hyvä käyttöohje.