Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Valmista kakkupohja. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (Ø 24 cm). Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää keskenään sekoitettu voisula ja maito. Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos taikinaan. Kääntele tasaiseksi taikinaksi. Vältä turhaa sekoittamista, ettei taikina sitkisty. Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 40 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Peitä vuoka leivinpaperilla, jos pinta tummuu liikaa. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.
Tee tyrnitahna. Kaada tyrnitäysmehu pieneen kattilaan. Lisää sokeri, voi, tärkkelys ja keltuaiset. (Säästä valkuaiset jääkaapissa marenkiin.) Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se kiehahtaa ja paksuuntuu. Mausta vaniljasokerilla. Anna jäähtyä esimerkiksi vesihauteessa. Säilytä jääkaapissa, kunnes tarvitset sitä.
Upota liivatelehdet pehmenemään runsaaseen kylmään veteen 5–10 minuutiksi. Vaahdota kerma. Sekoita kylmä tyrnitahna kermavaahtoon. Purista liivatelehdet ja liuota ne kattilassa tilkkaan kuumaa tyrnimehua tai vettä. Sekoita liivateseos ohuena nauhana tyrni-kermavaahtoon.
Kiinnitä kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi. Leikkaa täysin jäähtynyt kakkupohja 3 osaan. Nosta alin pohja vuokaan. Sekoita kostutusliemen ainekset ja ja kostuta pohja. Lusikoi puolet täytteestä pohjalle. Nosta keskimmäinen kerros päälle, kostuta ja lisää loppu täyte. Kostuta kolmas kakkukerros molemmilta puolilta ja nosta vuokaan. Peitä kelmulla ja anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Valmista sveitsiläinen marenki. Vatkaa sähkövatkaimella valkuaisia, sokeria ja tyrnimehua pyöreäpohjaisessa teräskulhossa hiljaa poreilevan vesikattilan päällä. Veden ei tarvitse osua kulhon pohjaan saakka. Vatkaa voimakkaasti noin 10 minuuttia. Massan lämpötilan tulisi nousta noin 60 asteeseen. Marengista tulee hyvin kiiltävää, paksua ja notkeaa, jopa hieman sitkeää. Nosta kulho kattilan päältä ja vatkaa vielä noin minuutti kylmässä vesihauteessa, jotta marenki hieman jäähtyy.
Siirrä hyytynyt kakku vuoasta tarjoiluvadille ja kuorruta pehmeästi marengilla. Voit myös pursottaa marengin kakun päälle. (Mikäli haluat, voit paahtaa marengin pinnan varovasti tohottimella. Näin saat marengin pintaan ruskean värin.)
Huom! Voit valmistaa kakun myös pienempään vuokaan (Ø 20 cm), jolloin saat korkeamman kakun. Pohjan paistoaika on silloin 35–40 minuuttia. Leikkaa pohja 4 osaan. Taita kaksi leivinpaperiarkkia kaksinkerroin. Laita arkit kiertämään irtopohjavuoan vuoan sisäreunoja lisäreunoiksi. Nosta pohjan alin kerros vuokaan. Kostuta ja täytä.
Vinkki! Valmista pohja jo edellisenä päivänä tai hyvissä ajoin etukäteen pakastimeen. Tyrnitahnan voit tehdä myös jo edellisenä päivänä. Marenki säilyy kakun päällä kauniina seuraavaankin päivään. Voit myös vatkata kuorrutuksen edellisenä päivänä valmiiksi jääkaappiin ja levittää sen kakun päälle ennen tarjoamista. Vaahto on silloin hieman tiiviimpi, mutta silti kaunis ja kiiltävä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Reseptissä on myös toinen kohtalokas virhe. Marenki EI vaahtoudu jos tyrnimehun laittaa ohjeen mukaisesti valkuaisten ja sokerin sekaan vaahdottamisen ajaksi.
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Hanna, resepti on testattu K-Koekeittiössä ohjeen mukaan. Palautteesi välittyy reseptin tekijöille.
Hanna
3 vuotta sitten
Ohjeessa lienee virhe siltä osin kuin 20cm vuokaa köytettäessä paistoajaksi on ohjeistettu 35-40 minuuttia. Todiasiassa pienempää vuokaa käytettäessä tarvitaan hirman pidempi paistoaika (varmaanki 45-50min).
Anne
8 vuotta sitten
Voiko tämän kakun täytteineen pakastaa? Kuorrutus tietenkin sitten vasta ennen tarjoilua.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Anne, täytetyn kakun pakastamista emme uskalla suositella, eikä sitä ole koekeittiöllä testattu. Kakkupohja sopii pakastettavaksi.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
tm, kiitos palautteestasi, välitämme sen tiedoksi resepteistä vastaaville henkilöille. Ohjeet kakun tekoon 20 cm vuoalla löytyvät kohdasta kahdeksan.
tm
8 vuotta sitten
Tuohon olisi voinut laittaa mainninnan että kuvan kakku on tehtu 20cm vuoalla! Visuualinen ilme kun ei ole ihan sama kun kakku on tehty isommalla vuualla ja vain kahdella täytekerroksella..
nimimerkillä kaikki tykkäs ainakin enemmän ku vuohenjuustokakusta
8 vuotta sitten
Tyrni ainakin maistuu tosi vahvasti... Mutta hyvää oli!