Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kauli sulanut taikina noin 35 x 35 cm kokoiseksi neliöksi. Nosta taikinalevy piirakkavuokaan, halkaisija 30 cm. (Taikinan kulmat ja reunat saavat jäädä roikkumaan vuoan reunojen yli, koska voitaikina kutistuu paistettaessa.) Painele taikina tiiviisti vuoan sisäreunaan kiinni.
Riko täytteen kananmuna kulhoon ja voitele sillä taikinan reunat. Säästä loppu muna täytteeseen. Pistele pinta haarukalla. Kypsennä pohjaa 225-asteisen uunin alimmalla tasolla 15–20 minuuttia.
Valmista sillä aikaa täyte. Huuhdo ja viipaloi purjon valkoinen osa noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet lautaselle ja kaada päälle tilkka vettä. Kypsennä mikrossa (600 W) noin 30 sekuntia. Jätä viipaleet koristeeksi.
Hienonna loppu purjo ja kuullota sitä öljyssä hetki. Lisää purjon joukkoon raastettu porkkana ja viipaloidut sienet. Jatka kuullottamista vielä viitisen minuuttia. Mausta suolalla, rosmariinilla ja pippurilla. Jäähdytä.
Sekoita kermaviili ja kananmuna haalean kasviseoksen joukkoon. Levitä seos esipaistetun pohjan päälle. Ripottele päälle hienonnettu poro, juustoraaste ja purjoviipaleet.
Paista uunin keskitasolla vielä noin 15 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.