Jos rakastat nyhtöpossua, kokeile tänä pääsiäisenä nyhtölammasta! Pulled lamb eli revitty lammas paistuu uunissa hitaasti ihanan meheväksi ja mureaksi.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Sulata paisti jääkaapissa. Kuivaa liha talouspaperilla. Hiero lihan pintaan suola, timjami, rosmariini ja pippuri. Nosta liha korkeareunaiseen uunipataan tai -vuokaan. Anna maustua huoneenlämmössä noin tunti.
Leikkaa kuoritut sipulit ja porkkanat reiluiksi paloiksi. Kuori valkosipulinkynnet, mutta jätä ne kokonaisiksi. Lisää kasvikset vuokaan. Kaada vuokaan kiehuva vesi ja viinietikka. Neste saa peittää noin 2/3 paistista.
Nosta pata tai vuoka uuniin ilman kantta ja paista 175 asteessa tunti. Peitä pata kannella tai foliolla ja jatka paistamista vielä noin 4 tuntia. Sisälämpötilan pitää nousta vähintään 95 asteeseen, mielellään yli.
Ota pata uunista. Nosta liha liemestä ja kääri folioon. Anna tekeytyä noin tunti.
Siivilöi liemi. (Lusikoi sipulit ja porkkanat tarjoilukulhoon.) Jäähdytä liemi ja kuori pinnalle jähmettynyt rasva pois.
Revi liha esimerkiksi kahden haarukan avulla tai reilusti käsin suikaleiksi. Lusikoi lihan joukkoon hieman kuumennettua paistolientä mehevyyttä ja makua lisäämään.
Levitä revitty liha kuumennetulle tarjoiluvadille. Mausta sormisuolalla, hienonnetulla mintulla ja sitruunanmehulla sekä sitruunan raastetulla kuorella.
Voit kypsentää lihan jo etukäteen. Lämmitä revitty liha kattilassa ja lisää joukkoon reilusti lihan paistolientä mehevyyttä antamaan. Käytä ylimääräinen paistoliemi keittoihin tai kastikkeisiin. Sipulit ja porkkanat voit tarjota lisäkkeenä tai käyttää esimerkiksi sosekeittoon. Tarjoa nyhtölampaan kanssa esimerkiksi valkosipuliperunoita. Voit käyttää lammasta myös pitaleivän, tortilloiden tai hampurilaisten täytteenä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.