Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vuoraa suorakaiteen muotoinen kakkuvuoka (tilavuus 1,5 l) tuorekelmulla. Liota punajuuriraidan liivatelehtiä kymmenisen minuuttia kylmässä vedessä.
Raasta punajuuret ja maustekurkut karkeaksi raasteeksi. Sekoita hienonnettu minttu, mustapippuri ja suola raasteen joukkoon. Kuumenna etikkapunajuurien liemi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja sulata ne liemeen.
Kaada seos hieman jäähtyneenä punajuuriseoksen joukkoon. Nostele seos kakkuvuoan pohjalle ja tasoita pinta. Anna punajuuriraidan hyytyä pari tuntia jääkaapissa.
Kun punajuuriraita on hyytynyt, valmista vuohenjuustoraita. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Hienonna vuohenjuusto pieniksi muruiksi. Vaahdota kerma. Sekoita vaahdon joukkoon vuohenjuusto.
Kuumenna omenatäysmehu ja sulata liivatelehdet mehuun. Kaada seos hieman jäähtyneenä vuohenjuustovaahdon joukkoon. Nostele seosta punajuuriraidan päälle ja tasoita pinta. Anna terriinin hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mielellään seuraavaan päivään. Koristele halutessasi mintun lehdillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.