Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Hienonna veitsellä hiukan sulanut riistakäristys pieniksi kuutioiksi. Sekoita jauheliha, riistakäristys, hienonnettu sipuli, kerma, muna ja mausteet keskenään. Sekoita puolukoiden joukkoon perunajauhot ja lisää seokseen.
Vuoraa suorakaiteenmuotoinen, noin yhden litran vetoinen kakkuvuoka pekoniviipaleilla. Kaada seos vuokaan ja käännä vuoan reunojen yli jääneet pekoniviipaleet seoksen päälle. Peitä vuoka alumiinifoliolla. Nosta pateevuoka suurempaan, vettä sisältävään uunivuokaan.
Kypsennä pateeta vesihauteessa 150-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 1 1/2 tuntia. Kaada kypsästä pateesta ylimääräinen neste ja rasva pois. Nosta uunin lämpö 225 asteeseen.
Kumoa patee uunin kestävälle vadille ja kypsennä uunin ylätasolla vielä runsaat viisi minuuttia, kunnes pekoni saa vähän väriä. Anna riistapuolukkapateen jäähtyä ja leikkaa viipaleiksi.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.