Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Pese, kuori ja raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi esimerkiksi monitoimikoneella. Halkaise ja viipaloi sipuli, hienonna valkosipulinkynsi.
Kuullota kasvikset öljyssä isossa paistokasarissa. Kaada joukkoon vesi ja ruokakerma ja hauduta kannen alla miedolla lämmöllä 15–20 minuuttia, kunnes punajuuri on kypsää.
Keitä pasta sillä aikaa suolalla maustetussa vedessä. Valuta ja kaada pastan joukkoon tilkka öljyä. Mausta kastike suolalla ja mustapippurilla. Ripottele joukkoon paloiteltu sinihomejuusto ja anna sen sulaa.
Kaada puolet pastasta lämmitettyyn kulhoon, kaada kastiketta ja runsaasti rucolanlehtiä tai basilikaa pastan päälle. Levitä päälle loppu pasta, kastike ja rucolanlehdet. Ripottele punajuuripastan päälle sinihomejuustopaloja makusi mukaan.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.