Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Ota liha huoneenlämpöön pari tuntia ennen valmistusta. Siisti ja kuivaa lihan pinta.
Kuumenna voi pannulla ja ruskista liha kauttaaltaan. Muista ruskistaa myös päät. Anna jäähtyä hetki.
Hienonna yrtit. Sekoita öljyyn yrtit ja mausteet. Hiero seos kauttaaltaan lihan pintaan. Nosta liha uunivuokaan ja peitä pinta ilmakuivatun kinkun viipaleilla.
Työnnä lihaan paistolämpömittari ja nosta vuoka 120-asteiseen uuniin. Kypsennä, kunnes mittari näyttää 57 astetta. Kun otat lihan uunista, peittele se kaksinkertaisella foliolla vähintään 30 minuutiksi ennen leikkaamista.
Kuori perunat ja leikkaa neljään osaan. Keitä paloja suolalla maustetussa vedessä 5 minuuttia. Kaada vesi pois ja anna kosteuden haihtua hetki. Pane kansi kattilan päälle ja ravistele kattilaa, niin että perunoiden kulmat hiukan pyöristyvät.
Pane uunipannulle ankanrasva ja nosta 200-asteiseen uuniin. Kun rasva on sulanut, kaada joukkoon perunat. Kääntele hiukan, jotta rasva levittyy tasaisesti. Ripottele päälle suola sekä rosmariinin- ja timjaminlehtiä.
Nosta pannu uuniin noin 45 minuutiksi, tai kunnes perunat ovat rapeita ja kullanruskeita. Kääntele lastalla aina 15 minuutin välein. Tarkista kypsyys tikulla ja tarjoa heti.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.