Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Raasta kuoritut porkkanat hienoksi raasteeksi. Sulata rasva ja anna jäähtyä.
Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokerit. Lisää vaahtoon rasva ja porkkanaraaste varovasti sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan. Vältä turhaa sekoittamista, ettei taikina sitkisty.
Levitä taikina voideltuun suorakaiteen muotoiseen piirakkavuokaan (20 x 28 cm). Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 20–25 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
Vatkaa sähkövatkaimella tuorejuusto, voi ja tomusokeri sileäksi kuorrutukseksi. Levitä kuorrutus pohjan päälle. Kakku mehevöityy jääkaapissa ja on parhaimmillaan seuraavana päivänä leipomisesta. Ripottele kohmeiset puolukat ja valkosuklaahiput kakun pinnalle ennen tarjoamista.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.