Perinteinen karjalanpaisti on tosi helppo valmistaa ja kuuluu erottamattomasti monen juhlapöytään. Täydellisen murean padan salaisuus on pitkä haudutus.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta.
Ruskista lihat öljyssä muutamassa erässä pannulla.
Kuori ja lohko sipulit.
Kuori ja paloittele porkkanat reiluiksi paloiksi.
Pane pataan tai vuokaan kerroksittain lihaa, sipulia ja porkkanoita, suolaa, pippureita ja laakerinlehtiä.
Kaada vuokaan vettä sen verran, että ainekset juuri ja juuri peittyvät.
Kypsennä uunissa 175 asteessa 2–3 tuntia. Halutessasi voit hauduttaa karjalanpaistia pidempäänkin, mitä pidempään maltat hauduttaa, sitä murempaa lihasta tulee. Lisää vettä tarvittaessa.
Peitä halutessasi kypsymisen loppuvaiheessa kannella. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai perunasoseen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Nopea versio. Lihat painekattilaan ja lopun haudutus porkkanoineen ja sipuleineen ilman painekantta.
Ihan oikea kokki
2 kuukautta sitten
Hyvä resepti perinteiseen karjalanpaistiin. Moni arvostelee suolan vähäistä määrää, mutta sitähän jokainen laittaa itse mieluisan määrän, kuten kaikkia muitakin mausteita ja aineksia.. ei tarvitse olla niin avuton aina. Itse kaadan sekaan reilu puoli tölkkiä hyvää olutta (ja nautin toisen puolikkaan ruokaa tehdessä;) se aatelisoi mielestäni tämän perunneruoan!
Tinde
2 kuukautta sitten
Hyvä ohje
Papparainen
2 kuukautta sitten
Korvaa suola lihaliemikuutiolla.
Vai että perinteinen...
4 kuukautta sitten
Perinteiseen karjalanpaistiin laitetaan kolmannes nautaa, kolnannes sikaa ja kolmannes lammasta! Eikä juureksia, jotka kypsennetään erikseen.
3a1
10 kuukautta sitten
Hyvää ruokaa ja terveellistä
Tiitu
1 vuosi sitten
Itse pidän 4 tuntia ja lisäsin sekaan hirvenlihaa ja yhden lihaliemikuution ja mausteet laitoin jauheena
Jeku
1 vuosi sitten
Lanttua sekaan vielä niin hyvä tulee
Possu
1 vuosi sitten
Hyvä, perinteinen.
Matti
1 vuosi sitten
Hyvää tuli!
Uolevi
1 vuosi sitten
Teelusikka suolaa ei kyllä riitä. Lihaliemikuutio kannattaa heittää sekaan.
Petri
1 vuosi sitten
Hyvää tuli!
Merja
1 vuosi sitten
Teen 500g ja hiukan voissa pannulla käytän saa väriä ja siihen hiukka makua suolaa ja pippuri..
Lasivuokaan keittojuurespussi, 1 lihaliemi ja laakerin lehtiä.
Uuni 175c alatasolla n. 3h.
Mirkun keittiö
1 vuosi sitten
Minä ruskistan pannulla ensin lihat, ja sitten haudutan uunissa pitkään, myös porkkanaa laitan joukkoon
Pihatonttu
2 vuotta sitten
9 tunnin haudutus 100 asteessa ja aivan suusalavaa tulee. Lisäsin lihaliemen ja pari laakerinlehteä niin läpimenee kuin vääräraha
Makuja
2 vuotta sitten
Suolaa todellakin liian vähän 1 rkl/1kg lihaa aika sopiva määrä.Toki joulu voi tykätä suolattomastakin lihasta!
Nam
2 vuotta sitten
Leivinuunin jälkilämmössä yön yli.
Dwrty
2 vuotta sitten
Miten annoksien määrä voi vaihtaa?
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Mimi, valitettavasti ohjetta ei ole testattu haudutuspadassa.
Mimi
2 vuotta sitten
Mikä keittoaika jos valmistaa haudutuspadassa?
Evakon tytär
5 vuotta sitten
Kun kaataa kiehuvaa vettä lihojen päälle, tulee kirkkaampi liemi, koska lihassyyt menevät tällöin heti umpeen. Ei porkkanaa. Karjalassa syntyneen Mummoni ohje. Ja kyllä on suomalainen perinneruoka. Karjalaiset olivat suomalaisia, jotka joutuivat muuttamaan kanta-Suomeen sodan takia.
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Paisti, hauduttamisessa käytetään kuumuutta kestävää pataa tai vuokaa. Padan tai vuoan uuninkestävyys kannattaa tarkistaa pakkauksesta tai valmistajalta, sillä niissä voi olla eroja.
Paisti
5 vuotta sitten
Voiko lasivuokaa käyttää hauduttamiseen uunissa
Ville Eerola
5 vuotta sitten
3 tunnilla tulee sitkeää lihaa,
Jannu
5 vuotta sitten
Suolaa oli liian vähän tässä reseptissä. Kaksi teelusikallista per 700g lihaa on tarpeen. Ja vettä tulee niin, että kaikki ainekset peittyy, ei pelkkä liha.
Karjalaispojan vaimo
6 vuotta sitten
Samaa mieltä resepteistä, porkkanaa, pari laakerin lehteä, hieman pippuria, mutta lisään aina yhden kasvisliemikuution ja siitä se tarpeellinen suola tulee. Ei muuta suolaa lainkaan. Ja hyvää on!
Kotikokki
7 vuotta sitten
Kannattaa kyllä pidempään hauduttaa uunissa, niin tulee maukkaampaa. Uuni 80-100 asteelle ja näin voi monta tuntiakin haudutella rauhassa ja maku vaan paranee!
Topi
7 vuotta sitten
Karjalanpaistiin kuuluu vain ripaus suolaa.
Kaikki muut lisukkeet tekee siitä lihapadan.
Mamma
7 vuotta sitten
Laitan aina porkkaanaa koska se tuo hyvää makua ja on sitte myös ruokasampaa. Pitkä haudutus ja helpompaa ja parempaa ruokaa saa hakea. Niin ja tietysti paljon sipulia.
Mie
8 vuotta sitten
Haudutus-aika kovin lyhyt tuossa ohjeessa.Parempi on vähintään 5 h!