Huuhtele parsat. Leikkaa tai napsauta parsojen puumainen kantaosa pois (noin 2 cm). Voit kuoria parsat ohuelti mikäli kuori tuntuu paksulta. Leikkaa parsat 3–4 osaan. Kuori ja hienonna valkosipuli. Leikkaa raakamakkarat vinottain viipaleiksi.
Paista raakamakkaroita öljyssä (1 rkl) pannulla 5–10 minuuttia, kunnes makkarat ovat kypsiä ja saaneet väriä. Lisää parsat ja valkosipuli pannulle. Jatka paistamista vielä muutama minuutti.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä (2 l vettä + 1 tl suolaa). Ota osa keitinvedestä talteen ja valuta pasta.
Sekoita keskenään 1 rkl oliiviöljyä, sitruunanmehu ja -kuori sekä 1 dl pastan keitinvettä. Sekoita kastike pastan joukkoon.
Sekoita makkara-parsaseos, parmesaani ja mustapippuri pastan joukkoon. Notkista tarvittaessa pastan keitinvedellä. Viimeistele pasta sekoittamalla joukkoon basilika.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.