Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, kaakao- ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina voidellun leivinpaperin päälle uunipannulle. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 7–8 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille ja poista paistopaperi.
Valmista täyte. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita muna-sokerivaahtoon rahkat ja appelsiinimarmeladi.
Leikkaa pohja kahtia. Nosta toinen levyistä tarjoiluvadille. Sekoita jäähtynyt kahvi ja konjakki. Kostuta levy puolella kahviseoksesta.
Levitä puolet täytteestä torttupohjalle. Nosta päälle toinen levy ja kostuta sekin kahviseoksella. Levitä päälle loput täytteestä. Anna maustua kylmässä muutama tunti.
Rouhi suklaapalat veitsellä ja ripottele rouhe tiramisun pinnalle.
Voit tehdä tiramisun myös annoskulhoihin. Amareton tai konjakin voit korvata vedellä ja muutamalla tipalla manteliaromia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.