Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
5–15 min
Irrota kirjolohifileestä nahka ja suikaloi kala.
Paista kalasuikaleet pinnoitetulla pannulla kypsiksi. Mausta ne suolalla ja pippurilla.
Leikkaa toisesta appelsiinista noin 1/4 ja purista siitä mehu kalojen päälle. Kuori ja viipaloi loput appelsiinit veitsellä.
Keitä munat koviksi, eli noin 8 minuuttia. Jäähdytä, kuori ja lohko ne. Lohko myös tomaatit ja viipaloi kurkku.
Revi salaatti ja levitä se vadille. Asettele ainekset kauniisti salaatin päälle. Viimeistele lohkotuilla artisokilla ja tillillä. Tarjoa raikas lohisalaatti paahdetun ruisleivän kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.