Tässä arkiruoassa maistuvat hampurilaisaterian maut yhdellä puraisulla - jauheliha, tomaatti, juusto ja ranskalaiset. Toimii myös vegaanisella jauhiksella.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Ei ollut oikein minun makuun 😕
En oikein osaa sanoa mikä meni pieleen, koska nuorempi väki piti ruuasta. Erikseen maistuivat, mutta jotenkin vaan ranskalaiset ja jauhelihakastike yhdessä ei ollut mun juttu.
Nälkytti96
2 vuotta sitten
En ole maistanut, mutta haluaisin. Ehkä ensi viikolla.
Ainakin vatsa tuli täyteen
2 vuotta sitten
Ihan ihme sotkua. En välttämättä tee tätä enää toista kertaa. Koomisesti parhain osuus ruoassa oli lisukkeeksi tarkoitetut punaiset jalapenot sekä tuliset suolakurkut.
ssssss
2 vuotta sitten
Vegaanisena löytyy ns. juustodippi.
Eko-olo
2 vuotta sitten
Rasvaisen jauhelihan määrä suhteessa muuhun annokseen on ihan tolkuton. Puolet riittäisi.
Kevlari
3 vuotta sitten
Tehtiin ohjeen mukaan ja kaikki meni samantien. Tuli hyvää ja menee jatkoon täällä, kun kaivataan lohtumättöä
Hensku
3 vuotta sitten
Tänään menossa testiin tämä
Mauni
3 vuotta sitten
Oikein maukasta ja helppoa perheruokaa. Tehdään kyllä toistekin.
Säätäjä
3 vuotta sitten
Jätin ruskea kastike -ainekset ja veden pois, ei niitä hampurilaisateriassakaan ole. Ihan hyvänmakuinen ruoka.
Creditit heille joille kuuluu!
3 vuotta sitten
Alkuperäinen resepti @ainorouhiainen 😊
Pottufriikki Leo
3 vuotta sitten
Tehtiin ja oli iljettävä syötävää. Ei jatkoon.
Vege
3 vuotta sitten
Millä voi korvata vegaanisesti tuon juustokastikkeen?
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Vege, valitettavasti reseptiä ei ole testattu vegaanisena versiona.
Jokirannan mummo
3 vuotta sitten
Hyvältä kuulostaa ja näyttää,kokeilen kyllä tuota ohjetta, kiitos