Sekoita kulhossa hieman jäähtynyt voisula, sokerit, muna ja banaanisose.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele taikinaan. Säästä 2 dl raparperipaloja kakun pinnalle ja kääntele loput raparperit taikinan joukkoon.
Kaada taikina vuokaan. Koristele banana bread raparperipaloilla ja valuta pinnalle siirappia.
Paista banaanileipää 175-asteisen uunin keskitasolla 50-55 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Peitä leipä tarvittaessa leivinpaperilla, jos se tummuu liikaa.
Anna banaanileivän jäähtyä ennen kuin irrotat sen vuoasta.
Tarjoa raparperibanaanileipä sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa.
Banaanileipään voi hyvin käyttää tummentuneet banaanit. Banaanileipä on hävikkiruokaa parhaimmillaan.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Todella hyvää! Käytin pakasteraparperia viime kesältä ja vaihdoin pekaanipähkinät casheweihin. Menee kuin kuumille kiville.
Jaana
1 vuosi sitten
Helppoa, vaivatonta, herkullista
Minnah.
2 vuotta sitten
Voi olla semmoinen ,että muiltakin voisi ehkä onnistua.Selkeä .
Nina
2 vuotta sitten
Tämä on todella hyvää, teen jo toisen kerran. Raparperin ja banaanin yhdistelmä on upea!
Veera
2 vuotta sitten
Päädyin tekemään tämän ilman pähkinöitä enkä korvannut niitä mitenkään. Kakku onnistui erinomaisesti myös näin!
Veera
2 vuotta sitten
Hei! Voikohan pekaanipähkinät jättää pois tai mitä voisi laittaa tilalle? Enemmän jauhoja?
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Veera, pekaanipähkinät voi korvata muilla pähkinöillä tai mantelijauheella. Halutessaan ne voi jättää myös kokonaan pois. Reseptiä ei ole testattu tällä muokkauksella.
Päivi
2 vuotta sitten
Myös gluteenittomana onnistui (harvoin teen) ja tosi hyvä