Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Rouhi pähkinät kevyesti veitsellä. Sekoita kaikki ainekset keskenään, paitsi kuivatut marjat. Levitä seos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ohuehkoksi kerrokseksi. Seoksen kuuluu olla tahmeahko. Paahda 150-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Nosta lämpötila 175 asteeseen ja paahda vielä noin 5–10 minuuttia. Tarkkaile granolaa paahtamisen aikana, jotta se ei pääse palamaan. Anna granolan jäähtyä rauhassa, älä sekoita vielä tässä vaiheessa. Sekoita kuivatut marjat jäähtyneeseen granolaan.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.