Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Huuhtele kaikki kasvikset. Lohko kesäkurpitsa, munakoiso ja tomaatit. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet pieneksi silpuksi. Poista paprikasta siemenet ja suikaloi paprika.
Levitä kasvikset voideltuun laakeaan uunivuokaan (esimerkiksi Teema vati 24 x 32 cm ).
Ripottele kasviksille suolaa, basilikaa ja mustapippurirouhetta. Valuta anjovikset liemestään ja hienonna haarukalla. Sekoita anjovikset rypsiöljyn joukkoon. Kaada anjovistahna kasviksille ja sekoita hyvin.
Sekoita keskenään korppujauhot ja juustoraaste. Kypsennä 175 asteessa alatasolla noin 20 minuuttia. Sekoita kasviksia ja ripottele pinnalle juustoraasteseos. Nosta vuoka keskitasoa ylemmäksi ja jatka kypsentämistä noin 20 minuuttia. Tarjoa gratiini kypsennettyjen broilerin koipipalojen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.