Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita jauhot, kylmä rasva, leivinjauhe ja mausteet monitoimikoneessa leikkuuterällä tai sormin nyppimällä ryynimäiseksi seokseksi. Kaada joukkoon vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kiedo taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
Kuutioi munakoiso, kesäkurpitsa ja paprika. Kuori ja suikaloi sipuli. Hienonna valkosipulinkynnet.
Ruskista munakoisot öljyssä ja siirrä kulhoon. Kuullota sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa ja paprikaa öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää munakoisot takaisin pannulle. Kaada joukkoon tomaattimurska. Mausta oreganolla, suolalla ja pippurilla. Anna hautua kannen alla 10 minuuttia. Anna jäähtyä esimerkiksi kylmässä vesialtaassa.
Kauli taikina pyöreäksi (Ø 35 cm) levyksi jauhotetun leivinpaperin päälle ja siirrä pellille. Ripottele pohjan keskiosaan mannasuurimot (jätä noin 4 cm reunoja ilman mannasuurimoita). Levitä haalea täyte pohjan päälle ja rypytä reunat karjalanpiirakan tavoin täytteen päälle.
Paista 225-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 20 minuuttia. Viipaloi vuohenjuusto. Ota piirakka uunista ja asettele viipaleet sekä oliivit piirakan päälle. Paista vielä uunin ylätasolla noin 10 minuuttia, kunnes juusto on saanut hieman väriä. Koristele ratatouillepiirakka tuoreilla yrteillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.