Valmista ensin ruusunmarjakastike jäähtymään. Kaada kattilaan mehu ja ruusunmarjasoseet. Sekoita joukkoon perunajauhot ja halutessasi sokeria. Kuumenna kastiketta koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Pane kattila jäähtymään tiskialtaaseen kylmään veteen.
Kiehauta maito ja sekoita joukkoon puuhaarukalla riisihiutaleet. Keitä noin 3 minuuttia sekoittaen. Siirrä kattila pois levyltä. Riisihiutalepuuro saa hautua kannen alla vielä pari minuuttia. Mausta halutessasi suolalla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.