Roomalaisen peltipizzan juju on yön yli kohotettava taikina, jota valmistuksen aikana taitellaan ja kohotetaan useita kertoja, jotta pohjasta tulee kuohkea.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Mittaa jauhot, suola ja hiiiva kulhoon ja lisää vesi haarukalla sekoittaen. Sekoita, kunnes taikina alkaa muodostua ja kulhon pohjalla ei ole enää jauhoja. Taikinaa ei tarvitse vaivata tässä vaiheessa enempää ja se näyttää vielä keskeneräiseltä.
Peitä kulho muovikelmulla ja kohota huoneenlämmössä 30 minuuttia.
Kostuta kädet. Laita toinen käsi taikinan alle ja venytä toisella kädellä taikinaa keskeltä kohti kulhon reunaa. Taita venytetty taikina takaisin kulhon keskelle. Käännä kulhoa 90 astetta ja toista. Tee taittelukierros vielä kerran. Peitä kulho ja kohota 30 minuuttia huoneenlämmössä.
Toista taikinan taittelu vielä 2 kertaa kohottaen taikinaa 30 minuuttia käsittelyjen välillä. Peitä kulho tiiviisti ja kohota tunnin ajan.
Laita kohottamisen jälkeen taikinakulho jääkaappiin vähintään vuorokaudeksi. Ota taikina huoneenlämpöön 2 1/2 tuntia ennen leipomista.
Voitele puhdas uunipelti öljyllä. Ripottele työpöydälle jauhoja. Kumoa taikina pöydälle ja muotoile varovasti suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Painele taikinaa kevyesti jauhotetuin sormin aloittaen reunoilta ja siirtyen kohti taikinan keskiosaa.
Nosta taikina voidellulle pellille ja muotoile pellin kokoiseksi levyksi (n. 30 cm x 41 cm). Peitä liinalla ja kohota tunnin verran.
Ota broilerit huoneenlämpöön puoli tuntia ennen valmistamista. Viipaloi broilerit ja ruskista öljyssä pannulla. Mausta basilikalla ja oreganolla. Viipaloi vuohenjuusto ja punasipuli.
Esipaista pohjaa 250 asteessa uunin alimmalla tasolla 8–10 minuuttia, kunnes pohja on kullankeltainen ja rapea.
Ota pizza uunista ja levitä pinnalle paseerattu tomaatti. Lisää broilerit, juusto ja sipuli. Rouhi pinnalle mustapippuria.
Kypsennä pizzaa uunin keskiosassa 8–9 minuuttia, kunnes täytteet saavat väriä.
Laita kypsän pizzan päälle paholaisen hilloa ja revi pinnalle rucolaa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hyvä pitsa, joskin työläs. Mutta onnistuuko tosiaan reseptin mukaan noin, ettei vettä lämmitetä? Miten kuivahiivan saa kohoamaan niin? Itse en uskonut, vaan lämmitin veden ensin. 00-tyypin jauhot taitavat myös imeä vettä enemmän kuin tavalliset, sillä käytin niitä ja taikina oli kyllä vielä aika jauhoinen, kun vettä oli mennyt 3,5 dl. Taisin lopulta käyttää lähemmäs 5 dl. Näillä eväillä lopputulema oli kumminkin hyvä.
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Kuusenkerkkä, kylmäkohotettavaan taikinaan käytettävää vettä ei tarvitse lämmittää. Hidas nostatus antaa pizzataikinalle kuohkeutta ja makua. Palautteesi välittyy resepteistä vastaaville henkilöille.