Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Suikaloi pekoni. Levitä puolet pekoneista kylmälle pannulle ja kuumenna, kunnes rasva on sulanut ja siirrä suikaleet pataan. Nosta jäiset poronkäristyslihat pekonin rasvaan ruskistumaan.
Siirrä ruskistettu käristys pataan ja huuhdo pannu noin 2 dl:lla vettä paistamisen jälkeen. Kaada liemi pataan. Paista samoin loppu pekoni ja toinen käristyspala. Huuhdo pannu lopulla vedellä ja kaada liemi pataan.
Kuullota sipuli ja lisää pataan. Mausta käristys kämmenellä hienonnetuilla roseepippureilla. Anna hautua noin 10 minuuttia. Lisää lopuksi tuorejuusto ja sekoita, kunnes juusto on sulanut. Tarjoa roseepippuriporo perunasoseen, keitettyjen kasvisten ja puolukkahillon kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.