Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Valmista täyte. Halkaise punasipuli ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Raasta kuoritut juurekset karkeaksi raasteeksi esimerkiksi monitoimikoneessa. Hienonna yrtit. Valuta salaattijuustokuutiot.
Kiehauta sipulit paistokasarissa öljyssä. Lisää joukkoon juuressuikaleet. Mausta viinietikalla ja hunajalla. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Nosta pannu liedeltä. Lisää joukkoon hienonnetut yrtit ja salaattijuustokuutiot.
Kauli sulanut taikina jauhotetulla leivinpöydällä pyöreäksi levyksi. Nosta levy kaulimen avulla piirakkavuokaan (halkaisija noin 30 cm). Painele levy vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja paista 200 asteessauunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.
Vatkaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon ruokakerma ja maito. Mausta mustapippurilla ja suolalla.
Ota esipaistettu pohja uunista. Levitä pohjalle juures-juustoseos. Kaada päälle munamaito. Jatka paistamista uunin alatasolla noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut vähän väriä. Tarjoa lämpimänä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.