Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos vaahtoon kevyesti sekoittaen. Mausta taikina karvasmanteliaromilla. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle.
Paista 225 asteessa noin 6 minuuttia. Ripottele leivinpaperille sokeria ja kumoa kypsä pohja paperille. Irrota paistopaperi varovasti ja anna levyn jäähtyä.
Notkista tuorejuusto maidon kanssa. Levitä seos tasaisesti kääretorttupohjalle. Levitä tuorejuustokerroksen pinnalle vadelmahillo ja kääri torttu tiukalle rullalle. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa. Koristele kääretorttu sokerikuorrutteella ennen tarjoamista.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Ravintosisältö on 50g sisältö, ei 100g kuten on ilmoitettu
NAM!!!
24 päivää sitten
jätin karvasmanteliaromin pois; tästä tuli elämäni paras kääretorttu...
Sylppä
25 päivää sitten
Mistä saan ostaa karvasmanteliaromia?
K-Kuluttajapalvelu
25 päivää sitten
Hei Sylppä, karvasmanteliaromia voi ostaa päivittäistavarakaupoista. Mukavaa leivontaa!
Nyt on hyvä
1 vuosi sitten
Oli ennen paistoa aikamoista litkua mutta kovettui uunin jälkeen todella hyvin😀.Oli todella hyvää suosittelen
Kysyvä
2 vuotta sitten
Olikohan reseptistä unohtunut vehnäjauhot? Vertailin muita kääretorttureseptejä ja kaikissa se
on mukana.
Torttu
7 vuotta sitten
Pohja halkeili käärittäessä, vaikka tein ohjeen mukaan. Maku oli hyvä.
Raija
7 vuotta sitten
Tortusta tuli syötävän hyvä.. Kiitos ohjeesta.
Anna
8 vuotta sitten
Runebergin kääretortusta tuli aika ohut normikokoisella uunipellillä. Pienempi pelti tai rullaus lyhyemmältä sivulta. Vadelmahilloa ohuesti, ettei tule liian makeaa. Maku oli ihan kohdallaan.
Helena
8 vuotta sitten
Kuopion Citymarketista ainakin saa karvasmanteliaromia.
Tompurker
8 vuotta sitten
Erinomainen vehnäjauhoton resepti johon ei tarvitse sulatella voita/margariinia. Tuorejuusto-hillotäyte on raikas ja helposti muokattavissa. Testasin alkuperäisen reseptin lisäksi myös versiota, jossa korvasin vadelmahillon appelsiinimarmeladilla. Loistava yhdistelmä mausteiden kanssa. Jos haluaa säästää, niin mantelirouheen sijaan voi käyttää vain enemmän mantelijauhetta (laitoin itse kokonaisen pussillisen jauhetta, enkä ollenkaan rouhetta). Aion tehdä tätä ympäri vuoden täytteitä varioiden! Kiitos reseptistä.
Marjut
9 vuotta sitten
Tosi hyvä ohje, tästä tulee yksi vakkarini! Voi helposti muunnella muihinkin juhlapäivien sopivaksi😘
Johanna
9 vuotta sitten
Olipa herkullista, kuulemma parempaa kuin perinteiset tortut! Kostutin pohjaa vielä Cointreau-vesi-sokeri-liemellä ja koristelin pikeerillä.
Sinistin
9 vuotta sitten
Helppo ja hyvän makuinen
Neljä torttua tehnyt
9 vuotta sitten
Tämä oli tosi hyvää!
mummo43
9 vuotta sitten
Kiitos gleteenittomasta ohjeesta!
Marlee
9 vuotta sitten
Voi nam..😃....ei mikään köyhien torttu😏
Mummeli 60
9 vuotta sitten
Soijakerma korvaa tuorejuuston jos ei siedä maitoa,,,,aion kokeilla koska se on gluteeniton kuulostaa ja näyttää namilta😊
Allergia
9 vuotta sitten
Millä tuon mantelin voin korvata kun olen allerginen sillä ja myöskin hasselpähkinöille.
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Allergia, reseptiä ei ole testattu ilman mantelia. Mikäli haluat kokeilla tehdä Runebergin kääretortusta mantelittoman version, voit esimerkiksi tehdä tavallisen kääretorttupohjan kardemummalla ja kanelilla maustettuna, ja täyttää tämän ohjeen mukaan.
Tartsa😊
9 vuotta sitten
Suosittelen lisättävän kuohukermaa 2 dl vaahdotteuna ja siihen lisätty vaniljatuorejuusto. Maidon voi jättää silloin pois. Tulee parempi.
Vieraita tulossa
9 vuotta sitten
Tämä lienee gluteeniton?
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Vieraita tulossa, tällä ohjeella tehtynä Runebergin kääretorttu on gluteeniton.
Annukka
9 vuotta sitten
Ainakin viisi K-Markettia, City-Markettia ja K-Supermarkettia koluttu läpi, eikä karvasmanteliaromia löydy mistään. Cittarissa tyhjä hyllypaikka, muissa kaupoissa ei kuulemma kuulu valikoimiin. Toivoisin Pirkalta reseptejä, joiden ainekset löytyvät kaupoista. Tai edes vaihtoehtoa vaikeasti hankittaville aineille.
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Annukka, kiitos palautteestasi ja harmillista kuulla ettei kaupoista ole löytynyt karvasmanteliaromia. Välitän toiveesi tiedoksi resepteistä vastaaville henkilöille.
Crystal
9 vuotta sitten
Eikö tähän tosiaan tule yhtään vehnäjauhoja?
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Hei Crystal, tähän kääretorttuun ei käytetä vehnää.
Masterchef
9 vuotta sitten
Resepti oli helppo ja nopee tehä, mutta mielestäni tuorejuusto ei sopinu tohon. Sen voisi mielummin korvata vaikka kermavaahdolla tai jollain. Muuten kuitenkin oikein hyvä herkku oli!
Lärare
9 vuotta sitten
Kan ingen skriva hygglig svenska? Där på K-kappa? ?
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Hej lärare, vi beklagar att du var missnöjd med översättningen och för din respons vidare.