Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet mantelirouhetta lukuun ottamatta keskenään. Lisää jauhoseos vaahtoon kevyesti sekoittaen. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle ja ripottele mantelirouhe tasaisesti taikinalle. Paista 225 asteessa 5–6 minuuttia. Ripottele leivinpaperille sokeria ja kumoa kypsä pohja paperille. Irrota paistopaperi ja anna levyn jäähtyä.
Laita kattilaan vadelmat, 2 dl vettä ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 2 minuuttia. Sekoita perunajauhot lopun veden kanssa suurukseksi. Nosta kattila sivuun ja lisää suurus koko ajan sekoittaen. Nosta kattila vielä hetkeksi levylle ja anna kiisselin pulpahtaa. Jäähdytä kiisseli.
Sekoita vaniljakastikejauhe kylmään maitoon kierrevatkaimella. Jatka vatkaamista vielä noin minuutin ajan, kunnes kastike on sileää. Nosta kastike jääkaappiin 15 minuutiksi tekeytymään. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita vaniljakastike kermavaahdon joukkoon.
Kokoa trifle kerroksittain lasikulhoon: murustele pohjalle kakkupohjaa, lisää kerros vadelmakiisseliä ja tämän jälkeen vaniljatäytettä. Tee kolme kerrosta kutakin siten, että päälimmäiseksi jää vaniljakerros. Koriste pinta mantelirouheella. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoamista.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Saattaisi itse Runeberg kääntyä haudassaan kun näkisi miten tämä ruokalaji on nimetty! Suomalaisuuden juhlaan "trifle" ei kyllä ole ihan sopiva mielestäni..
frederika
10 vuotta sitten
Erittäin hyvän makuinen. Kaunis tarjolla jos on syvä ,korkeahko lasikulho jossa kerrokset näkyvät!