Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Valitse sallattia varten keskenään samankokoisia punajuuria ja porkkanoita, jolloin ne kypsyvät yhtä aikaa.
Keitä porkkanat suolalla maustetussa vedessä napakoiksi, 15–20 minuuttia. Keitä punajuuria saman verran kuin vastaavankokoista perunaa, 20–30 minuuttia. Kaada vedet pois, mutta säästä punajuuren keitilientä hiukan kermakastikkeen värjäämiseen. Anna juuresten jäähtyä.
Keitä kananmunat koviksi eli noin 8 minuuttia.
Kuori ja leikkaa juurekset pieniksi kuutioiksi. Kuutioi myös kurkku ja sipuli. Kuori munat ja erota valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Hienonna molemmat aivan pieniksi.
Sekoita sallatti vasta vähän ennen tarjoilua, jotta punajuuri ei ehdi värjätä muita aineksia. Koristele salaatin pinta valkuais- ja keltuaisraidoilla. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja värjää punaiseksi punajuuren keitinliemellä ja mausta etikalla, suolalla ja sokerilla. Tarjoa kastike erikseen.
Viipaloi savulammaspaisti ja asetteele viipaleet tarjoiluvadille. Tarjoa sallatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.