Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori sipulit ja puolita tai lohko ne. Viipaloi kuoritut valkosipulinkynnet.
Valitse uuniin pantava ja sinne hyvin mahtuva pannu (halkaisija noin 27 cm). Sulata pannulla voi ja sekoita joukkoon sokeri. Kuullota sipuleita miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Kääntele sipuleita, etteivät ne tummu liikaa. Alenna lämpöä paiston loppupuolella. Mausta sipulit suolalla ja sekoita joukkoon balsamiviinietikka. Anna karamellisoitua pari minuuttia. Nosta pannu liedeltä.
Kauli taikina jauhotetulla pöydällä pyöreäksi levyksi (halkaisija noin 28 cm). Nosta taikinalevy sipulien päälle niin, että taikina jää pannun sisään ja reuna ulottuu pannun reunaan asti. Pistele taikinalevy. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, kunnes taikina on saanut väriä.
Ota pannu uunista, peitä se kuumuutta kestävällä isolla lautasella ja kumoa. Lusikoi pannun pohjalle jääneet sipulipalat ja balsamisiirappi tortun päälle.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja tarjoa se erikseen. Tarjoa lisäksi salaattia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.