Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli taikina leivinpaperin päällä uunipellin kokoiseksi levyksi.
Kuori ja hienonna sipulit. Paloittele sienet ja paprika. Kuullota sipulit pannulla ja siirrä sivuun. Kuullota myös sienet pannulla. Mausta suolalla, pippurilla, timjamilla ja halutessasi balsamiviinietikalla.
Voitele pohja ranskankermalla. Levitä päälle sienet, sipulit ja paprika. Leikkaa vuohenjuustot 30 viipaleeksi ja levitä tasaisesti piiraalle.
Paista 225 asteessa uunin alatasolla noin 20 minuuttia. Paloittele vuohenjuusto-sienipiiras 30 annospalaan niin, että jokaisessa palassa on vuohenjuustokiekko. Koristele timjamilla ja tarjoa lämpimänä.
Vinkki! Kokeile herkkusienten tilalla portobellosieniä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.