Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Puhko muikut eli poista muikkujen pää, kidukset ja sisälmykset. Ota sormilla tiukka ote kalan kiduskaaren takana olevista evistä ja repäise irti niin, että kalasta irtoavat pään mukana myös sisukset. Huuhdo muikut nopeasti kylmällä vedellä lävikössä ja levitä talouspaperille kuivumaan 15 minuutiksi.
Asettele kalat savustusritilälle irti toisistaan. Sulje savustuspönttö ja esilämmitä pönttöä 10−15 minuuttia, noin 60 asteeseen. Ripottele sitten pöntön pohjalle leppäpuruja 2−3 dl muikkukiloa kohden. Laita pohjalle lopuksi vielä kaksi sokeripalaa, näin saat kaloille kauniin ruskean värin.
Sulje pönttö ja anna kalojen savustua 15−20 minuuttia makusi mukaan. Aika alkaa, kun savua alkaa muodostuu pönttöön. Kalan kypsyyden voi todeta irrottamalla vatsaevän. Jos se irtoaa vaivattomasti, kala on kypsää.
Nosta muikut savustuspöntöstä leivinpaperille, ripottele päälle suolaa. Kääri leivinpaperiin ja sanomalehteen noin kymmeneksi minuutiksi.
Valmista salaatti. Yhdistä kulhoon pilkotut omenat, selleri, halkaistut siemenettömät kirsikat tai sulatetut, valutetut ja halkaistut pakastekirsikat sekä karkeaksi hienonnetut mantelit ja pistaasipähkinät.
Sekoita keskenään toisessa kulhossa majoneesi, sitruunanmehu, maapähkinävoi ja kaneli. Sekoita kastike salaatin sekaan.
Pyyhi savumuikkujen pinnalta pois ylimääräinen suola ja tarjoa muikut kirsikkawaldorfin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.