Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Pyyhi fileiden pinta. Hiero pintaan karkeaa merisuolaa ja kääri kala leivinpaperiin tai folioon. Nosta jääkaappiin noin ½ tunniksi suolautumaan.
Ota kalat kylmästä. Pyyhi pinnasta ylimääräinen suola. Leikkaa fileet kahtia. Sivele lihan pintaan tuorejuustoa ja ripottele päälle siemeniä. Nosta fileet päällekkäin lihapinnat vastakkain ja halutessasi pistele kiinni hammastikuilla.
Levitä savustuspuruja tasaisesti savustuslaatikon pohjalle. Lisää purujen pinnalle 2 sokeripalaa. Niillä saat kalalle kauniin värin. Laita laatikon pohjalle lastujen päälle rasvapelti ja nosta kala laatikkoon ritilän päälle. Sulje kansi. Esilämmitä kaasugrilli 200 asteeseen ja nosta laatikko grilliin. Odota 5–10 minuuttia savun muodostumista.
Savusta siikaa miedolla lämmöllä 30–40 minuuttia, kunnes se on mehevän kypsää. Kala on kypsää, kun nahka irtoaa helposti.
Valmista kastike. Paahda pestyt paprikat grillissä pehmeiksi, niin että niiden pintaan tulee mustia laikkuja. Nosta kuumat paprikat vahvaan muovipussiin 10 minuutiksi ja poista sitten paprikoista kuoret ja sisukset.
Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää monitoimikoneen kulhoon nektariinin palat ja kaikki muut ainekset. Soseuta tasaiseksi ja nosta viileään ennen tarjoilua. Tarjoa kastike kylmänä savustetun siian ja raikkaan salaatin tai uusien perunoiden kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.