Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Ota filotaikina-arkit sulamaan ajoissa huoneenlämpöön. Puhdista sienet.
Mittaa kaikki täytteen aineet monitoimikoneen kulhoon ja pyöräytä melko tasaiseksi tahnaksi. Täytteeseen saa jäädä kuitenkin rouheisuutta.
Levitä yksi filotaikina-arkki työpöydälle ja voitele kevyesti öljyllä. Levitä toinen taikinalevy päälle. Pidä loput filotaikina-arkit aina peitettyinä muovin alla tai pakkauksessa, jotta ne eivät kuivu.
Leikkaa levyt taikinapyörällä pidemmältä sivulta neljään ja lyhyemmältä sivulta kolmeen osaan. Saat 12 x 11,5 cm:n kokoisia neliöitä. Nostele sienitäytettä kullekin ruudukolle. Tee filoista nyyttejä. Nosta neliön kulmat ylös ja rutista yhteen.
Kypsennä 225-asteisen uunin keskitasolla noin 12 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.