Yrttinen feta-filotaikinarulla on suolainen piirakka tai pasteija täytteenään mm. juustoa, maustamatonta jogurttia sekä kananmunia. Pinnalle vielä siemeniä ja avot!
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Ota filotaikina hyvissä ajoin sulamaan. Sulamisaika on noin kaksi tuntia tai jääkaapissa yön yli.
Hienonna fetajuusto ja yrtit. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään.
Pane yksi taikinalevy työpöydälle ja sivele sille kevyesti öljyä. Nosta toinen levy päälle ja sivele öljyllä. Toista vaiheet niin, että saat yhteensä 6 kerrosta.
Kaada täyte levylle. Jätä reunoille tilaa, jottei täyte pursua yli. Taita reunat ja kääri rullalle kevätkääryleen tapaan.
Voitele öljyllä ja ripottele pintaan siemeniä.
Paista pellillä leivinpaperin päällä 200-asteisen uunin alatasolla noin 20 minuuttia, kunnes rulla on saanut hieman väriä. Tarjoa esimerkiksi salaatin kanssa tai sellaisenaan noutopöydässä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.