Rapean filotaikinakuoren sisällä on mehevä täyte kasviksista, kikherneistä, pähkinöistä ja fetasta Appelsiininkuoriraasteella ja oreganolla maustettu öljy viimeistelee pääruoan välimerellisen jouluiseksi. Resepti: Suvi Rüster.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Valmista ensin täyte. Kuori ja raasta porkkanat karkealla terällä. Huuhtele ja hienonna pinaatinlehdet. Valuta kikherneet lävikössä, huuhtele kylmällä vedellä ja hienonna kikherneitä hieman veitsellä.
Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään kulhossa. Mausta balsamietikalla, hunajalla, suolalla ja muskottipähkinällä.
Ota yksi filotaikina-arkki paketista, taita se pitkittäin kaksin kerroin ja levitä arkki puhtaalle, kuivalle pöydälle. Sudi arkin pinnalle öljyä pullasudilla. Nosta päälle toinen kaksin kerroin taiteltu filotaikina-arkki, sipaise päälle öljyä. Tee näin, kunnes kaikki filotaikina-arkit ovat päällekkäin.
Levitä filotaikinapinon keskelle täytettä noin 10 cm x 25 cm kokoiseksi kasaksi niin, että filotaikina-arkkien reunoille jää 5 cm tyhjää. Tasoita täytteen reunat kädellä. Käännä ensin filotaikinalevyn lyhyet sivut täytteen päälle. Käännä tämän jälkeen pitkät sivut vuorotellen täytteen päälle. Muotoile filopötköä niin, että täyte peittyy kokonaan filotaikinakuoreen.
Sekoita öljyn joukkoon hienonnettu oregano sekä hyvin pestyn appelsiinin raastettu kuori. Sivele seos struudelin pinnalle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes filotaikinakuori on kauniin kullanruskea ja repeilevän rapea.
Vinkki! Ohuiden filotaikinalehtien käsittelyssä kannattaa olla nopea, etteivät lehdet kuivu ja repeile valmistusvaiheessa. Voit peittää filotaikinalehdet kostealla leivinliinalla käsittelyn ajaksi.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.