Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Valmista taikina. Murenna ja sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita nesteeseen hienoksi raastettu parmesaani, hunaja ja suola. Lisää spelttijauhot ja vähitellen vehnäjauhoja. Alusta kimmoisaksi taikinaksi. Lisää alustuksen loppuvaiheessa öljy. Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi, noin 45 minuuttia.
Valmista täyte. Puhdista sienet tarvittaessa. Paista sieniä pannulla öljyssä, kunnes neste haihtuu. Mausta suolalla. Siirrä sienet leikkuulaudalle ja hienonna karkeasti. Hienonna valkosipulinkynnet ja sekoita tuorejuuston joukkoon.
Kaada taikina jauhotetulle työtasolle ja vaivaa ilmakuplat pois. Kauli taikina kahdeksi levyksi (noin 25 cm × 45 cm). Levitä tuorejuusto levyille ja ripottele päälle sienet, basilikanlehdet ja juustoraaste. Kääri levyt pitkältä sivulta tiukaksi rullaksi. Leikkaa rullat noin 2 cm:n paksuisiksi paloiksi ja asettele palat leivinpaperin päälle uunipelleille. Jätä kohoamisvaraa.
Anna puustien kohota peitettynä noin puoli tuntia. Voitele puustit munalla ja ripottele päälle siemeniä.
Paista sienipuusteja 200-asteisen uunin keskitasolla 15–20 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Jos tähän käyttää kuivahiivaa, kuinka paljon tulisi käyttää? Kaksi pussia kuten pullataikinaan (tässä kun on niin paljon (50g) normaalia hiivaa) vai sämpylätaikinalle tyypillinen 1 pussi? (11g/pussi)
K-Kuluttajapalvelu
11 kuukautta sitten
kuivahiivailija, reseptiä ei ole testattu kuivahiivalla, mutta suosittelemme laittamaan mielummin kaksi pussia, koska taikinaa on aika raskas kun siihen tulee parmesaania ja lisäksi puusteihin vielä sienitäyte.