Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Paloittele kuivatut hedelmät saksilla tai terävällä veitsellä pieniksi kuutioiksi. Kiehauta vaahterasiirappi kattilassa ja kaada joukkoon paloitellut sekahedelmät. Anna seoksen jäähtyä.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, samoin kerma. Sekoita muna-sokerivaahtoon ensin jäähtyneet sekahedelmät, joihin vaahterasiirappi on imeytynyt. Lisää lopuksi kermavaahto.
Kaada seos kylmällä vedellä huuhdeltuun kakkuvuokaan. Peitä foliolla ja nosta pakastimeen. Anna jäätyä 4–5 tuntia tai seuraavaan päivään. Kasta vuoka reunojaan myöten hetkeksi kuumaan veteen ja kumoa jäädyke tarjoiluvadille.
Kaada jäädykkeelle 1–2 rkl vaahterasiirappia ja koristele viinirypäleillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.