Miedonmakuinen silakka muuntuu pienillä twisteillä myös mertentakaisiksi herkuiksi. Pesto tuo silakoihin välimeren makumaailmaa ja antaa kalalisäkkeelle kauniin värin.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sekoita vesi, etikka ja suola keskenään. Poista silakkafileistä selkäevät. Nosta fileet liemeen niin, että ne peittyvät kokonaan. Anna niiden kypsyä jääkaapissa kolmisen tuntia, kunnes kalan liha on muuttunut kauttaaltaan vaaleaksi. Valuta fileet hyvin.
Sekoita pestokastikkeen ainekset keskenään. Leikkaa silakkafileet haarukkapaloiksi ja pane ne lasitölkkiin kerroksittain pestokastikkeen kanssa. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään. Pestosilakat säilyvät noin kolme päivää.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.