Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sulata simpukat pakkauksen ohjeen mukaan.
Lämmitä vesi noin 42-asteiseksi. Lisää kuivahiiva ja suola veteen. Alusta jauhot taikinaan vähitellen. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Kohota taikinaa noin 15 minuuttia.
Kauli taikina leivinpaperin päällä uunipellin kokoiseksi levyksi. Voit tehdä myös kaksi pyöreää tai soikeaa pizzaa. Nosta pohja pellille ja anna kohota noin 10 minuuttia.
Valuta simpukat hyvin ja kuivaa niiden pinata varovasti talouspaperilla. Kuori ja viipaloi sipuli. Poista chorizosta kuori ja viipaloi makkara.
Levitä pohjan päälle pizzakastike, juustoraaste, sipuli, chorizo ja simpukat.
Paista uunin alatasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia. Ota pizza uunista ja ripottele pinnalle basilikaa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.